Roskanpoimijan blogi, Raimo Myöhänen

Suuri farssi on päättymässä

 Minulla on vahvat epäilyt siitä, että yksi Patriot-ohjus purettiin Suomen armeijan toimesta alkutekijöihinsä ja sen rakenteesta tehtiin täydellinen selvitys. Ohjuksen polttoaine, moottori ja räjähdyspanos eivät varmaankaan olleet kaikkein kiinnostavimpiakohteita, vaan päähuomion on varmaan saaneet ohjuksen tutka ja sen ohjelmointi sekä päätietokone ohjelmoineen.

 Patriot ohjuksen viimeisin virallinen ohjelmaversio lienee vuodelta 2000, mutta aivan varmasti senkin jälkeen ohjelmistoa on päivitetty. En jaksa millään uskoa, että 5,9 milj. USD/kpl  maksaneita ohjuksia myytäisiin etelä-Koreaan vanhentuneilla ohjelmilla varustettuina. Eikä etelä-Koreaa vanhentuneet ohjustyypit varmaan kovin paljon kiinnostaisikaan.

 Tietämys siitä, miten uusimmat Patriot-ohjukset on ohjelmoitu, kiinnostaa monia maita, joista yksi innokkaimmista tiedonjanoajista sijaitsee itänaapurinamme. Tieto Patriot-ohjusten ohjelmista ovat maallemme kullan arvoisia. Yhdysvaltain suhtautuminen maahamme tulee muuttumaan ystävälliseen suuntaan. Hornettien ilmasta maahan ohjuksetkin saattavat saada uuden hinnan?  Samoin Putinin ystävyysvierailut kiihtyvät siinä toivossa, että jotain tiedon rippeitä saisi Patriot'eista haltuunsa.

 Kaikki on kansainvälisessä vakoilussa kaupan, hinnoista pitää vain sopia. Suomella on nyt hallussaan rahanarvoista tietoa. Olisi ollut tyhmää jättää käyttämättä sen haltuunottoa.

 Laiva, Thor Liberty, on nyt saanut luvan jatkaa matkaansa, samoin kuin sen kapteeni ja perämieskin. Pois kuljetetut ohjukset palautetaan kopiointien jälkeen alukseen. Valtavaan tuhoon kykenevät räjähdysaineethan olivat suomalaisille jo ennestään tuttuja, joten ne saivat jäädä laivaan silläkin uhalla, että räjähtäessään puoli Kotkaa olisi tuhoutunut.

 Kaiken kaikkiaan koko hommassa piilee suuren farssin piirteet. Minkä kumman takia ohjukset piti purkaa laivasta ja kuljettaa jonnekin asevarikolle kauas Kotkasta? Tapahtuiko kaikki Halosen sydänystävän Putinin toivomuksesta? Jälkiä suuntautuu taas sylttytehtaan suuntaan ...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän tuomasheikkila kuva

Jos Suomi haluaisi Patriot ohjuksia tutkia niin ei tarvitsisi kuin kysyä Puolalta tai saksalta.

Euroopassa patriot ohjuksia käytetään lähinnä ilmatorjuntaan mutta esim Israel muunteli niistä itselleen ohjuskilven kun Saddam oli vielä voimissaan ja toimitti Israelille SCUD ohjuksia yksi kerrallaan ja kärki edellä.

Käyttäjän roskanpoimija kuva

Tuomas. Kyllä jenkit pitävät ohjelmat ym stratekiset tiedot tiukasti hallussaan. Saddamin lähettämistä Scud-ohjuksista saatiin Patriotilla vain yksi pudotus. Syynä oli Patriotin räjähdyspanoksen viivästynyt räjähdys. Sittemmin vika on korjattu uudella tutkan ohjelmoinnilla.

Käyttäjän CXGTiT1 kuva

Raimo taitaa olla oikeassa. Kiirettä on pitänyt tehdä tämä kaikki ja ns. pääviestimemme eivät varmasti tule kertomaan yhteiselle rahvaalle asiain todellisesta kulusta.

Käyttäjän roskanpoimija kuva

Jouni. Mitään muuta syytä ohjusten siirtoon laivasta en näe.

Takavuosina ainakin Suomessa oli aika tiukat ohjesäännöt ilmatorjuntaohjusten kuljettamisesta ja varastoinnista. En nyt muista koskiko vain olkapäältä laukaistavia ohjuksia vai muitakin. Perusteluna oli se, että ovat haluttua tavaraa varsinkin jos samaan soppaan laitetaan terroristi ja matkustajakone. Siinä voisi olla syy kuljettaa ne pois satamasta.

Käyttäjän helanes kuva

Eipä tuo nyt järin suuri farssi ollut. Ja kyllä näiden ohjusten tiedot ovat olleet saatavilla. Ei Suomen niitä tarvitse urkkia, mitä niillä tehtäisiinkään?

Ansion laivan jäädyttämisestä muuten ottivat rahtaajat.

Kyseessä lienee ollut silkka asiakirjasekaannus, en edes käännösvirheeseen usko. Ja räjähdysaineiden pakkaamisen suhteen kysymys oli huolimattomuudesta, piittaamattomuusesta.

Mielenkiintoista sinänsä, että ohjuksia vietiin Suomen kautta Etelä-Koreaan. Onko löydetty uusi meriväylä tai -jokiväylä? Joittenkin kettinkikasojen takia muka poikettiin.

Käyttäjän roskanpoimija kuva

Esa. Ei Patriotin ohjelmia niin vaan levitellä Yhdysvaltain ulkopuolelle. Eivät esim. venäläiset ole pystyneet rakentamaan vastaavaa torjuntaohjusta.

Käyttäjän metsamies kuva

Jos spekulointisi aseiden kopioinnista pitää paikkaansa niin aselastihan oli Suomen aseteollisuudelle ja armeijalle joululahja.

Käyttäjän roskanpoimija kuva

Pertti. Tätä joululahjaa ei saa vaan nyt töpeksiä. Tästähän voisi alkaa Suomen aseteollisuuden uusi nousu.

Käyttäjän ristoi kuva

Toivon, että Suomi hyötyi tästä edes jotain, kuten kirjoittaja Myöhänenkin pitää mahdollisena.

Reitinvalinta on mielestäni edelleen outo, kuten se oli huolintaliikkeessä työskennelleen tradenominkin mielestä. Onhan lähtösatama paluureitin varrella. Ihan kuin sotilaallinen tietoturva ei olisi ollut päällimmäisenä periaatteena?

Käyttäjän roskanpoimija kuva

Risto. Reitinvalinta ei varmaankaan ollut ohjusten lähettäjän ja/tai vastaanottajan tiedossa. Muuten moista hölmöilyä en osaa selittää.

Käyttäjän OSAKARIK kuva

Alus tarvitsi ankkuriketjua Suomesta sopivalla hinnalla, ja maksajana oli Suomi? Teorioita riittää, mutta on vain yksi totuus. Näytelmä pitää saada uskottavaan päätökseen?

Käyttäjän mikavayrynen kuva

Hyvää kauppatavaraahan maa on siitä saanut, hyvin toimittu jos näin on tehty...

Käyttäjän roskanpoimija kuva

Mika. Kuten sanottu, tilaisuutta ei vaan saa "sössiä".

Käyttäjän metsamies kuva

Patrian uudet tuotteet tulevat sitten kertomaan otettiinko tilaisuudesta mahdollisuus.

Huhujen mukaan operaatio liittyy Nokiaan. Kehitteillä on erityisen kenttäkelpoinen, iskun, veden ja pölynkestävä Lumia S(petsnaz)-malli, johon sisältyy EMP-lähetin, jolla voidaan mm. lamauttaa it-ohjusten tutkien elektroniikkaa.

Käyttäjän roskanpoimija kuva

Pekka. Alkaako tästä Nokian uusi nousu?

Raimo ohjeisti suomalaisia hienolla tavalla! Kun ei Nato kelpaa, pitää tehdä kaikki voitava puolustuksemme vahvistamiseksi.

Venäjämieliset ns. hyväuskoiset ovat heikentäneet puolustustamme kaikilla tavoin.

Aikamme ilmeisesti tarvitsee uusia aseidenkätkijöitä takamaan vapautemme.

Käyttäjän roskanpoimija kuva

Arto. Aivan oikein,Arto. Kun rahat eivät riitä, pitää ottaa käyttämättömät keinot esille. Sekös kommareita risoo!

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja