Roskanpoimijan blogi

Kaikki blogit puheenaiheesta Eduskuntavaalit 2019

Näin Helsingin Sanomat kuulee kunniansa - LIVE!!

"Tuolla on Sanomatalo eli Helsingin Sanomien pääkonttori. Suuntasin megafonin sinne ja kerroin pari valittua sanaa, että tulkaa nyt p*****e tekemään se juttu, tässä on nyt kolme ja puoli vuotta odotettu!! Lapsena (ja nuorena) luettu ihan tarpeeksi Hesaria, tässäkö on palkka? Sitten vielä päälle, että onko Arkadianmäellä, tuossa takana, joku nyt laittanut Twitterissä jotain vai missä ihmeessä kaikki teidän toimittajat on..?" 

Siinä tunnelmia Nukkuvien vallankumousviikolta, jota on pidetty Helsingissä tiistaista alkaen.

Alla videoita viikon ajalta:

Kansalaispalautetta

Grillasimme eilen kansalaisille reilut 500 makkaraa ja tarjosimme kahvia Mikkelin torilla. Se oli oiva tilaisuus keskustella ihmisten kanssa tämän hetken polttavimmista asioista.

Toritapahtumassa yksi eniten kysytty kysymys oli, ”Kääntyykö se takki”. Jokaiseen vastattiin, ”Ei varmasti käänny”. Istuvan hallituksen aikana on nähty jo tuplaloikka. Terveisiä Turusen Kaitsulle. Urheilutermiä lainatakseni, tullaanko näkemään vielä jopa kolmiloikka ennen seuraavia ek vaaleja.

Vaali vikinä on alkanut

Kuka muistaa vuoden 2015 vikinät? Vaalien alla kymmenet SDP:n puoluekokousedustajat ottivat puheenvuoroissaan kantaa aktiivisen pienyrittäjyyden puolesta. Huolta demareissa herätti aivan oikein pienyrittäjien tulojen niukkuus. Korostettiin pk-sektorin yhteiskunnallista vaikutusta. Yrittäjille jaettiin suklaata, jonka jälkimaku on osoittautunut karvaaksi.

Hallitusta kannattaa joka neljäs suomalainen

Suomalaisista 24 % kannattaa hallitusta tuoreen Ylen tuoreen puoluekannatusarvion mukaan.

Näkymättömiä äänioikeutettuja oli 38 %, mikä on näytetty oheisessa kuvassa.

Aion muistuttaa Uuden Suomen blogipalvelun Puheenvuoron käyttäjiä seuraaviin eduskuntavaaleihin asti näkymättömistä äänioikeutetuista, jos ihmettely jalostuisi palautteeksi medialle asti.

Seuraavat eduskuntavaalit voitetaan myönteisellä viestillä

Vappua vietettiin taas eri puolilla maata paitsi karnevalistisissa tunnelmissa opiskelijoiden akateemisen väen johdolla, myös perinteeksi muodostuneiden poliittisten puheiden muodossa. Vappu puheineen taitaakin olla viimeisiä kertoja, kun mediassa laajasti siteerataan perinteisiä poliittisia puheita. Vappupuheiden pitäjinä ovat kunnostautuneet ennen kaikkea vasemmistopuolueiden näkyvät hahmot, mutta toki myös Sinisten, Keskustan ja Perussuomalaisten puheet ylittivät uutiskynnyksen. Kokoomus on luopunut työn juhlan yhteydessä pidettävistä puheista.

Herättävätkö Siniset, Harkimo ja Väyrynen äänestäjät?

Puoluepolitiikan hiipuessa on marginaaleista noussut uusia poliittisia liikkeitä, tai siksi mieliviä, joiden vakavastiotettavuus tai kiinnostavuus voi herätellä nukkuvia ja omiinsa tyytymättömiä uuteen äänestyskäyttäytymiseen. 

Rotat voivat loikkia myös Jussi Halla-ahon laivasta

 

Erinäiset perussuomalaiset vaikuttajat ovat olleet varsin vahingoniloisia kuittaillessaan sinisille yleensä ja kokoomukseen loikanneelle kansanedustaja Kaj Turuselle erikseen.

Suuri ilkkumisen aihe on se, että monilla perussuomalaisista irronneiden sinisten nykyisistä kansanedustajista on kehnot mahdollisuudet mennä läpi tulevissa eduskuntavaaleissa.

Nukkuvien vallankumousviikko esittelee sankariloikkarin

Arkadianmäen viime päivien tapahtumiin liittyen Nukkuvilla on ilo esitellä toukokuun puolenvälin tapahtumassamme ”Nukkuvien vallankumousviikolla” 15.-19.5.2018 Helsingissä todellinen sankariloikkari Suomen kansalle! 

Oliskohan Sipilän kannattanut olla "kaukaa viisas".

Voi, voi Sipilä onkohan unelma pääministeripuolueesta ensi vaalien jälkeen pelkkää utopiaa.

Ihmettelen miten, annoit hyvät apajat uida ohi lyttäämällä Väyrysen Paavon.

Olisin uskonu sinulla olevan  sitä kaukaa viisautta. No, ehkä se onki enemmän politikon ominaisuus, kuin insinöörin.

Värysen Paavolla on ne uskolliset joukot, eikä niitä ole vähän, senhän todisti tuo presidentin vaali.

 

Pientä  "poliittistapelisilmää" olis Sipilältä tarvittu ja olisi syntynyt jopa joukkovoimaa tuleviin vaaleihin.

 

SDP – SAK akseli suomalaisen parlamentarismin hidaste

Viime päivinä olemme saaneet  lukea  blogiotsikkoon liittyen mm. seuraavaa:

SAK

SAK:n  hallitus edellyttää, ettei paikallista sopimista laajenneta lakiteitse

Suomen perustuslaki  2 § 1 momentti:

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä