*

Roskanpoimijan blogi

Kotimaa

Sote-uudistus kaatuu – entä sitten?

Sote-uudistuksesta on varmasti sanottu ja kirjoitettu jo kaikki, mitä siitä tällä hetkellä voidaan sanoa.  Ainoa asia josta  –  ainakaan julkisuudessa – ei ole juurikaan puhuttu on, mitä tapahtuu sote-uudistuksen jälkeen. Tarkemmin: sen jälkeen, kun nykyinen esitys kaatuu. Olen jo aikaisemmin kirjoittanut siitä, että sote- ja maakuntauudistus ei voi toteutua esitetyssä muodossa (http://wennberg.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242243-hallintoa-kehitetaan-mil...).

Venäjää positiivisesti - Virossa

Kun sosiaalinen media on sakeana keskustelua trolleista ja informaatiovaikuttamisesta, ovat ihmiset syystä hämmentyneitä. Moni pitää keskustelua liioiteltuna. Ylimitoituksen perään on tärkeää kysellä, mutta samaan aikaan on hyvä muistaa, että emme Suomessa tiedä kuin murto-osan siitä, mihin Venäjä on kykenevä.

Toistaiseksi kielitaito estää suurinta osaa suomalaisista ymmärtämästä naapuriamme Venäjää. Samaan aikaan internet tarjoaa käsittämättömän määrän aineistoa, joka hieman viitsimällä antaa maailmasta hyvin ymmärrettävän kuvan. Mahdollisuudet kasvavat vuosi vuodelta.

Eri vaalit

Puoluekannatus ja presidenttiehdokkaiden kannatus näyttävät irtautuneen toisistaan, ehkä pysyvästi.  Kukaan tuskin väittää, että Sauli Niinistön mahtava kansansuosio johtuu hänen entisestä puolueestaan, tai Sdp:n kannatuksen nousun johtuvan Tuula Haataisen ehdokkuudesta.

 

Sote ja tuottavuusparadoksi

Kansantalouden rahakirstun vartijat astuivat 13.11. parrasvaloihin. Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Martti Hetemäki piti sote-uudistusta välttämättömänä kestävyysvajeen kukistamiseksi. Hänen edeltäjänsä Raimo Sailas taas piti sote-uudistusta niin huonosti valmisteltuna, etteivät sen tavoitteet kustannusten kasvun hillinnässä voi toteutua. Molemmat suuresti arvostetut virkamiehet ovat kommenteissaan varmasti aivan oikeassa.

Kokoomus ja SDP selvästi karkuteillä seuraaviin puolueisiin

Kokoomus ja SDP selvästi karkuteillä seuraaviin puolueisiin

Aamun HS on julkaissut  kuukausittaisen puoluekannatusmittauksen

Mitä sen tuloksista sanoisi.  Oikeastaan muutokset mahtuu nk. virhemarginaalin  (n. 2 %) puitteisiin HS:n edelliseen mittaukseen verrattuna.  TNS haastatteli 2 434:ää suomalaista 16. lokakuuta – 13. marraskuuta välisenä aikana

Kolmen kärki:

Koiravero historiaan

Koiraveron kerääminen perustuu koiraverolakiin (29.6.1979/590), jonka mukaan kunnanvaltuusto voi päättää, että kunnassa ei ole suoritettava koiraveroa. Kunnanvaltuusto voi tällöin myös päättää, että koiranomistaja ei ole velvollinen tekemään lain 5 ja 6 §:ssä tarkoitettuja ilmoituksia ja ettei koirasta ole kirjoitettava 7 §:ssä tarkoitettua valvontalippua. Laki koiraverosta on peräisin 1800-luvulta, jolloin lain avulla pyrittiin estämään rabieksen eli vesikauhun leviäminen.

Metro Tapiolaan 7.00: miljarditunneli ja sen jatkot

Tänään tuli aamulenkkiini hauska mutka tunnelissa. Otin Otaniemestä metron Tapiolaan klo 7.00, pari tuntia sen jälkeen kun liikenne asemien välillä alkoi. Tapiolassa melkein koko ikänsä asuneelle hieno kokemus. Junalla Tapiolan keskustaan, vieläpä lähes ainoana matkustajana!

 

Kummanko oluen ostaisit?

Hallituksen esitys alkoholilaiksi on eduskunnassa. Lain käsittelystä poikkeuksellisen tekee se, että hallituspuolueiden kansanedustajille on annettu vapaat kädet sen suhteen, sallitaanko jatkossa myös 4,8 - 5,5 -prosenttisten alkoholituotteiden myynti päivittäistavarakaupoissa vai ei. Asia on puhtaasti yksittäisten kansanedustajien käsissä, jos myös opposition edustajilla on vapaat kädet.

 

Rattijuopumusten ja seksuaalirikosten tuomioita tulee kiristää

Kansanedustajien pitää laatia lakeja, joilla voidaan suojella erityisesti lapsia ja kaikkein heikoimpia. Toisinaan tässä työssä kokee voimattomuutta, kun seuraa mitä kaikkea pahaa ja epäoikeudenmukaista ympärillä tapahtuu. Viimeksi tällainen tunne tuli muutama päivä sitten Porvoon tragediasta, jossa isän epäillään murhanneen oman, alle 3-vuotiaan tyttärensä. Isän väkivaltaisuus oli ollut jo pitkään tiedossa, lapsi ja äiti olleet välillä jo turvakodissakin, mutta silti ei pystytty suojelemaan lasta tämän oman vanhemman pahuudelta.
 

Uusnatseja Venäjältä Suomeen?

On jo pitkään ollut valveutuneiden kansalaisten tiedossa, että uusnatsit ovat virallisen Venäjän eräiden intressien asialla. Erittäin ikävää on, että muut naiivit eri tavoin kansallismieliset eivät tunnista kyitä povessaan.


Olen jo pitkään ajatellut kirjoittaa, miltä asiat näyttävät täältä Venäjältä käsin, mutta enemmän omaa alaani liippaavat tapahtumat ovat tulleet etusijalle.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä